lauantai 29. joulukuuta 2012

Kääretorttu

Hei! Tein tosi hyvää kääretorttua yks päivä, ja laitan nyt sen reseptin tänne.
Sen sisällä on rahka&kermaa&mansikoita ja päällä on suklaakuorrutus (:

Tarvitset:

4          munaa
1½dl    sokeria
1½dl    vehnäjauhoja
1dl       perunajauhoja
2rkl      kaakaojauhetta
1tl        leivinjauhetta
___

3dl       kuohukermaa
150g    maitorahkaa
3rkl     vaniljakreemijauhetta
2dl       mansikoita

__

100g    tummaasuklaata


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.
Siivilöi jauhoseos munasokeriseokseen. Kääntele varovasti.
Paista uunin keskitasolla 225-asteessa 6-8min.

Vispaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahka joukkoon.
Lisää vaniljakreemijauhe ja mansikat.

Kostuta kääretorttupohja appelsiinimehulla.
Levitä täyte pohjan päälle.
Rullaa pohja tortuksi käyttäen leivinpaperia apuna.

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Levitä se kääretortun pinnalle.







 
 
 
ps. tätä blogia on katottu yli 3000 kertaa joten seuraavassa postaukses on jotain ihanaa
 
 
♥:Marion

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Hei! Tein eilen sellasta ihanaa jälkiruokaa jossa on alimmaiesena kinuskia,
sitte päälle semmosta kermarahkavaahtoa? :D
No en osaa oikee selittää nii tässä resepti:

200g    maitorahkaa
3dl       kuohukermaa
4rkl     mansikkahilloa
3tl       kanelia

1prk kinuskikastiketta
suklaakeksejä


Vispaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, hillo ja kaneli.
Laita kulhon pohjalle n. 1-2cm kerros kinuskia.
Kinuskin päälle reilusti tota rahkaa.
Murskaa keksejä, ja ripottele päälle.










 
 
♥;Marion

maanantai 3. joulukuuta 2012

Cheese Cake

 
Tein pari päivää sitte sellasen ihanan juustokakun,
jossa eka kerros on tummastasuklaasta
ja toinen kerros on valkosuklaata.
Oli kyl tosi hyvää ja kantsii heti kokeilla!(:


Tummasuklaa-kerros:

100g   tummaasuklaata
100g   voita
2         munaa
1dl      sokeria
1dl      vehnäjauhoja
2dl      mansikoita
1tl       leivinjauhetta


Valkosuklaa-kerros:

100g   valkosuklaata
200g   tuorejuustoa
200g   kermaviiliä
2         munaa
½dl     sokeria


Sulata tummasuklaa ja voi kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita muna-sokeriseos varovasti käännellen suklaa-voiseokseen.
Siivilöi vehnäjauhot ja leivinjauhot seokseen. Sekoita varovasti käännellen.
Kaada taikina irtopohjavuokaan, ripottele päälle mansikat.
Paista uunin ala-tasolla 175-asteessa 15 minuuttia.
Valmista sillä välin valkosuklaa-kerros:

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Sekoita tuorejuusto ja kermaviili keskenään, sekoita joukkoon munat yksitellen.
Lisää sokeri. Kääntele valkosuklaa joukkoon.
Kaada taikina paistetun tummasuklaa-pohjan päälle.
Alenna uunin lämpöä 160-asteeseen, ja jatka kakun paistamista n. 30min.



 
 
 
 
 
♥:Marion




lauantai 24. marraskuuta 2012

Sämpylät

Tein joskus viime viikolla sämpylöitä, nii aattelin laittaa nyt niiden reseptin tänne.
Laitan tähän nyt reseptin & kuvat (:



Ainekset:

5l         maitoa
70g      voita
50g      hiivaa
2tl        suolaa
1rkl     sokeria
5dl      spelttijauhoja
6-7dl   vehnäjauhoja

chiasiemeniä


Sulata voi kattilassa. Lisää maito ja lämmitä kädenlämpöiseksi.
Kaada neste kulhoon, ja murenna hiiva joukkoon. Lisää suola ja sokeri.
Sekoita jauhot toisessa kulhossa keskenään sekaisin.
Lisää jauhot muutamassa erässä, alussa sekoita puuhaarukalla,
lopussa saa vaivata käsin.

Anna taikinan kohota liinan alla n. 3Omin.
Leivo taikinasta pitkä pötkö, ja leikkaa siitä samana kokoisia
paloja. Pyörittele paloista pyöreitä sämpylöitä.
Paista uunin keskitasolla 225-asteessa 8-12min.

ite ripottelin vielä noita chiasiemeniä osan päälle






                                                     

Marion

perjantai 16. marraskuuta 2012

Macarons

Mun on pitkään tehy mieli tehä macaron-leivoksia, nii aattelin että nyt olis hyvä hetki tehä niitä,
nii saatte nyt niitten reseptin. Tähän tulee nyt resepti & kuvat (:


Ainekset:

3          munanvalkuaista
3rkl      taloussokeria
200g    tomusokeria
100g    mantelijauhetta
jauhemaista elintarvikeväriä (ite käytin sinistä)

200g tummaasuklaata (voi käyttää sitä suklaata mitä haluaa)

1.Vispaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri muutamassa erässä koko ajan vatkaten,
kunnes marenki kiillottuu.

2.Sekoita keskenään toisessa kulhossa mantelijauhe & tomusokeri ja elintarvikeväri.
Siivilöi seos valkuaisvaahdon joukkoon, ja lopuksi kääntele kaavimella.

3.Pursota taikinasta pyöreitä lantteja leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin.
Anna niiden kuortua 40-50min pellillä. Sen jälkeen paista 150-asteessa 10-14min.

Sulata suklaa mikrossa, ja laita sitä kahden macaronkuoren väliin.
Laita jääkaappiin viilenemään.

HUOM ku tossa 2. vaiheessa jauhoseos käännellään valkuaisvaahtoon, nii sitä ei saa vispata, se pitää käännellä, koska muuten siitä tulee liian juoksevaa ja ne takertuu paiston jälkeen leivinpaperiin. Kokemusta on :DD

Ja jos noi ei irtoo leivinpaperista kunnolla, nii sit kannattaa laittaa kylmää vettä reilusti sinne leivinpaperin alle, ja sit yrittää irrottaa esim. veitsellä.


 


 
 
 
♥:Marion



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Liukuvärjätty kakku

Tein viikonloppuna täytekakun, ja ideana oli että koristelisin sen tolleen kivasti :D
Tein siihen semmosen pursotuksen, et se niiku vaalenee huippua kohti.
Tälläset kakut tunnetaan nimellä "Ombre Cake", laita google-hakuun toi nii tulee paljo ihania kakkuja.  Tohon pursotukseen tulee jauhemaista elintarvikeväriä, ja sitä saa Apteekista ostettua, sitä saa kans ihan leivontakaupoista, mut ei tavallisista ruokakaupoista.
Laitan tähän reseptin + kuvat.

ps. muistakaa äänestää tos kyselys


Kakkupohja:
 
6      munaa
2dl   sokeria
2dl   vehnäjauhoja
½dl  kaakaojauhetta
2tl    leivinjauhetta
1tl    vaniljasokeria

Täyte:

200g   maustamatonta tuorejuustoa
4dl      vispikermaa
1dl      minttulikööriä
4         liivatelehteä
200g   valkosuklaata
(1dl mansikoita)
Pursotus:

6dl kermaa
punaista jauhemaista elintarvikeväriä


Vipsaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa.
Siivilöi ne joukkoon ja sekoita.
Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin alatasolla 30-40min.

Valmista täyte:

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10-15min.
Sulata mikrossa suklaa.
Vispaa kerma vaahdoksi ja kääntele suklaa joukkoon.
Kiehauta likööri ja sekoita liivatteet sen joukkoon.
Sekoita likööriliivate-seos tuorejuuston joukkoon.
Sekoita kaikki keskenään.
Laita jääkaappiin viilentymään.

Vispaa pursotuksen kerma.
Jaa kerma 4 kulhoon.
Lisää ensimmäiseen n. ½tl elintarvikeväriä, toiseen hieman vähemmän,
kolmanteen taas hieman vähemmän ja neljänteen ei yhtään.
Nyt pitäis olla vaalenpunasta eri sävyissä.

Leikkaa kakkupohja kolmeen kerrokseen.
Kostuta pohjat omenamehulla.
Laita täytettä tasaisesti jokaiseen kerrokseen,
ja keskimmäiseen mansikoita lisäksi.

Pursota tähtityllalla ympyröitä kakun ympärille,
silleen että aloitat tummimmasta kermavaahdosta,
ja sitte ku se loppuu nii otat vaaleemman ja teet samalla tavalla.





 

 


 
 
 
 
♥:Marion

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Suklaakakku

En oo hetkeen postannu, mut tuun nyt nopeeta laittaan teille tälläsen kivan suklaakakun reseptin.
Oon ennenki käyttäny tätä samaa reseptiä, mut tällä kertaa muutin sitä aika paljo. :D


Ainekset:

2         munaa
1dl      sokeria
100g   voita
1dl      vehnäjauhoja
5rkl     kaakaojauhetta
2tl       vaniljasokeria
1tl       leivinjauhetta
tomusokeria


Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon kaakao ja vaniljasokeri.

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.
Siivilöi jauhoseos munasokerivaahtoon.
Lopuksi lisää jäähtynyt rasva.

Levitä taikina irtopohjavuokaan.
Ite käytin sydämen muotoista silikonivuokaa.

Paista kakkua 175-asteessa n.15-20min.

Siivilöi päälle tomusokeria.



 


 

 



 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kaalikääryleet

Heissan! Viime viikolla päätin vihdoin ja viimeinkin kokeilla tehä kaalikääryleitä.
Hyviä niistä tuli, varsinki ku oli mun eka kerta ku kokeilen ;D

Tätä blogia on pian katottu melkein 2 000 kertaa, nii sitte ku 2 000 näyttökertaa menee puhki,
teen jonku kivan postauksen ((; En kyl kerro viel mitä kaikkee siihen tulee.

Mut tähän laitan nyt kaalikääryleiden reseptin & kuvat.

Tarvitset:

n. 1,5kg valkokaalia
vettä
suolaa

Täyte:

25g    voita
1        sipuli
3        porkkanaa
1dl     puuroriisiä
3dl     vettä
2dl     kaalia
400g  naudanjauhelihaa
1         kananmuna
suolaa
pippuria
basilikaa
timjamia

Liemi:

3dl     kaalinkeitinlientä
5rkl    siirappia
1rkl    voita
1tl      suolaa


Koverra kaalista kanta irti. Keitä kokonaista kaalia suolalla maustetussa vedessä,
suuressa kattilassa n. 20min. Älä heitä keitinvettä pois, se säästetään lientä varten.
Irrota kaalin uloimmat lehdet varovasti irti, tarvitset n. 15-20kpl.
Silppoa sisusta täytettä varten.

Täyte:

Kuori ja leikkaa sipuli ja porkkanat. Sulata voi pannulla ja kuullota sipuli ja porkkanat siinä.
Kaada joukkoon muutkin täyteen ainekset paitsi kananmuna ja jauheliha. Keitä miedolla lämmöllä kunnes riisi on pehmeää. Anna täytteen jäähtyä hieman, ja sekoita joukkoon jauheliha ja kananmuna.


Nosta jokaiselle kaalinlehdelle n. ruokalusikallinen täytettä. Kääri kääryleet rullalle ja nosta uunivuokaan saumapuoli alaspäin.
Valmista liemi. Sulata kattilassa voi ja lisää sekaan siirappi ja kaalinkeitinvesi sekä
suolaa. Valele kääryleet ja säästä lientä myös myöhemmäksi.
Paista kääryleitä 225 asteessa noin vartti, kunnes ne ruskistuvat. Alenna lämpö sitten 170-asteeseen ja paista vielä n. 45 minuuttia. Käänä kääryleitä pari kertaa paistamisen aikana. Valele kääryleitä liemellä muutamia kertoja paiston aikana.




♥:Marion

perjantai 26. lokakuuta 2012

CupCakes

Tein joskus viime viikolla muffinsseja, mut en oo jaksanu tulla laittaan kuvia tai mitään :D
Kuitenki reseptin löydätte tästä. Se on siis se resepti, minkä oon laittanu tänne aikasemmin.
Tein vaan erilaisen pursotuksen tällä kertaa.


Pursotus:

6dl     kuohukermaa
2tl     vaniljasokeria
1rkl   vaniljakreemijauhetta

Koristelu:

Kaakaojauhetta
Haribokarkkeja
Suklaata

Vispaa pursotuksen ainekset keskenään vaahdoksi.
Pursota tähtimuotoisella tyllalla muffinsseihin kuorrutus.

Raasta suklaa rouheeksi. Paloittele karkit pieniksi paloiksi.
Koristele muffinit miten haluat.






 



 

 


 
 
 
 
 
 
 
 
♥:Marion

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tryffelit

Eilen tein tollasia tooosi helppoja tryffeleitä, joiden tekoon menee n. 15min :D (+jäähtyminen)
Kannattaa heti kokeilla. Eipäs mulla muuta ollu. Laitan tähän alle reseptin + kuvat.


Ainekset:

350g   minttu-dominokeksejä
200g   maustamatonta tuorejuustoa

150g    maitosuklaata
150g    valkosuklaata



Murskaa keksit hienoksi muruksi, esim. laita keksit pakastepussiin,
ja sitte kaulimella murskaat ne :D
Sekoita joukkoon kylmä tuorejuusto. Kannattaa käsin sekottaa,
siinä menee aika kauan, jos yrittää jollaki kauhalla sekottaa..

Pyörittele taikinasta aika pieniä pallojaa, ja laita ne leivinpaperille.
Sulata molemmat suklaat erillisissä astioissa mikrossa.
Suklaat voi myös sulattaa vesihauteessa.

Dippaa tryffeleitä hammastikkujen avulla suklaisiin.
Tryffeleitä voi myös koristella esim. pähkinärouheella.
Maitosuklaalla dipatun tryffelin voi koristella kans valkosuklaalla ;)

Laita tryffelit jääkaappiin n. 30min jäähtymään, jotta suklaa kovettuu.

 

 
 
♥:Marion 

lauantai 13. lokakuuta 2012

Fudge-leivokset

Hei! Lupasin teille jonku kivan reseptin 1 000 näyttökerran kunniaks, ja ton kyselyn voitti "pienet leivokset" joten eilen tein tollasia fudge-leivoksia, jotka oli ihanan suklaisia. Ne kannattaa leikata aika pieniks paloiks. :D Mut joo, laitan tähän nyt reseptin & kuvat.


Pohja:

200g  voita
1dl     sokeria
1       muna
4dl   vehnäjauhoja
1tl    leivinjauhoja

Fudge kuorrutus:

2dl     kermaa
100g  voita
2dl     sokeria
200g  maitosuklaata
2dl     pekaanipähkinöitä

Koristeluun:

n.1dl pekaanipähkinöitä


Vatkaa voi ja sokeria vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna.
Lisää vehnäjauhot sekaan muutamassa erässä.
Seikoita leivinjauhe joukkoon.
Vuoraa reunallinen uunivuoka (20x30cm) leivinpaperilla.
Levitä taikina pohjalla. Pistä haarukalla taikinan pinnalle reikiä.
Kypsennä uunin keskitasolla 200-asteessa n. 13min.

Kuorrutus:

Mittaa kattilaan kerma, voi ja sokeri.
Keitä puuhaarukalla sekoitellen 10min.
                                                                          
Rouhi maitosuklaa ja pähkinät.                                                                         tän kokonen vuoka :D
Lisää ne fudgeseokseen.
Kaada täyte pohjan päälle.
(HUOM pohjan täytyy olla vielä tässä vaiheessa uunivuoassa)
Koristele pekaanipähkinöillä, ja laita jääkaappiin
jähmettymään n. 2-3h, tai yön yli.

Vasta kun kuorrute on kokonaan hyytynyt,
kakun voi leivinpaperin avulla nostaa vuoasta, ja leikata paloiksi.






 

 

 

 




♥:Marion





keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Omenakaurapaistos

Tein vähä aikaa sitten oman puun omenoista omenakaurapaistosta :D
Hyvää oli, ja jos pihasta löytyy omppuja nii kipin kapin hakemaan niitä ja tekemään niistä
kaurapaistosta!(:

Tarvitset:

3-5      omenaa (riippuu koosta)
100g   voita
1dl      sokeria
3dl      kaurahiutaleita
kanelikeksejä

Kuori omenat, ja leikkaa niistä ohuita viipaleita.
Sulata voi mikrossa tai kattilassa, ja sekoita se
 kaurahiutaleiden ja sokerin kanssa.

Voitele piirakkavuoka voilla, ja painele "taikina" sen pohjalla.
Laita päälle omenaviipaleet, ja omeinoiden päällä keksimurua.

Paista uunin keskitasolla 225-asteessa n. 20-25min.
Tarjoile vaniljajäätelön kanssa :3




 




♥:Marion


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

French Fries

Heip! En oo hetkeen postannu, joten ajattelin nyt laittaa vaikka näitten ranskisten ohjeen, ku huomasin et olin ottanu niistä kuvia.. :D
Eli tässä näin:

Tarvitset:

4  perunaa
suolaa
pippuria
chiliä
perunamaustetta
5dl öljyä

Tee näin:

Pese perunat kylmässä vedessä. Harjaa ne myös, mutta ei oo pakko kuoria.
Viipaloi perunat lohkoperunoiksi.

Kuumenna öljy kattilassa. Laita 1/3-osa perunoista kerralla kattilaan. (kuivaa perunat ennen kuin laitat ne öljyyn!!) Paista niitä kunnes ne ovat kultaisia molemmin puolin. Niitä kannattaa myös käännellä välillä. Mausta perunat suolla, pippurilla ja perunamausteella.

Kun kaikki perunat on friteerattu tarjoile ketsupin ja maustetun kermaviilin kannsa :)

torstai 30. elokuuta 2012

Chicken

Tässä teille tämmösten kananugettien resepti,
oon sen seuraks kehitelly tommosen kivan dipin :D

Tarvitset:

400g  kananrintafilettä
1dl     vehnäjauhoja
2kpl    munia
3dl      korppujauhoja
5dl      oliiviöljyä
suolaa
pippuria
chiliä

Dippiin:

1rs    kermaviiliä
1tl    sinappia
1tl    pippuria
½tl   yrttisuolaa
2tl    basilikaa
2tl    chiliä

Ohje:

Leikkaa kanasta sopivia paloja.
Kääntele palat vehnäjauhoissa ja riko kananmunat rikki kulhossa.
Kasta kanan palat munaan ja lopuksi kääntele korppujauhoissa.
Korppujauhot voi maustaa suolalla,pippurilla&chilillä.

Laita öljy kattilaan ja anna kuumentua.
Uppopaista kanat öljyssä kunnes ne saavat kullanruskean ja rapean pinnan.

Valmista dippi:

Sekoita kaikki dipin ainekset keskenään kulhossa.
Tarjoile nugettien kanssa.


 


 

 

tiistai 21. elokuuta 2012

Suklaa-mansikkakakku

Tässä tulee seuraavaa resepti, joka on tosi herkullinen, että kannattaa heti kokeilla! :=)
Lisäilin reseptiin taas "vähän" omia, ja kakun voi tehdä myös eri muotoisiin irtopohjavuokiin.

Aineet:

150g voita
2dl    sokeria
6rkl   kaakaojauhetta
3        kananmunaa
1tl      vaniliinisokeria
1tl      leivinjauhetta
2 ½dl  vehnajauhoja

2dl      kermaa
120g   tummaasuklaata
2rkl     voita
5dl     kermaa
0,25dl  vaniljakreemijauhetta
1rs     mansikoita



Tee näin:

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (26 cm).
Sulata rasva ja sekoita sokerin ja kaakaon kanssa keskenään.

Vatkaa munat rasvaseokseen yksitellen.
Yhdistä jauhot vaniliinisokeri ja leivinjauhe keskenään, ja lisää ne siivilän läpi taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja kypsennä uunissa 20-25 minuuttia.

Kiehauta kerma kattilassa ja lisää joukkoon voi ja rouhittu suklaa.
Kaada kuorrutus kakun päälle ja anna jäähtyä.

Vatkaa kerma ja vaniljakreemisokeri vaahdoksi. Vaniljakreemi sokeri antaa kermalle hyvän maun ja hieman jämäkkyyttä, riippuen tietysti siitä kuinka paljon sitä lisää. Jauhetta myydään isoissa kaupoissa kuten Prismassa ja Citymarketissa.
Koristele kakku mansikoilla ja pursota reunoille ja sivuille kerma.


 


 


 




♥:Marion

maanantai 13. elokuuta 2012

Naudanlihaa & valkosipuliperunapyree

Hei! Tässä tulee tämmönen ihana resepti, jota testasin eilen.
Eli naudan sisäpaistia ja lisukkeena valkosipuliperunapyree.
Oon vähä muuttanu sitä alkuperäsestä.. :D

Lihapaistiin:

500-700g naudan sisäpaistia
suolaa ja pippuria
4rkl voita

Kastike:

2 punasipulia
4 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
0,5dl tomaattipyreetä
2,5dl punaviiniä
2,5dl kanalientä
1 rosmariinin oksa
2 laakerinlehteä

Pyree:

5kpl valkosipulinkynttä
vettä
maitoa
7 perunaa
50g voita
suolaa

Ohje:

Laita uuni lämpenemään 150-asteeseen.

Mausta liha suolalla ja pippurilla.
Kuumenna voi padassa. Paista liha kaikinpuolin kullanruskeaksi.
Paista lihaa uunin alatasolla n. 1h ja 30min.

Valmista kastike:

Paloittele sipulit ja porkkanat kuutioiksi. Kuullota niitä padassa n. 4min.
Lisää tomaattipyree ja kuullota hetken vielä.
Lisää viini ja keitä seosta kunnes puolet nesteestä on haihtunut.
Lisää kanaliemi sekä rosmariini ja laakerinlehdet.
Kiehauta kastike kunnes siitä on taas haihtunut nestettä hiukan.
Siivilöi kastike kulhoon. Voit säästää sipulit ja porkkanat ja tarjota esim. lisukkeena, tai voit tehdä niinkuin minä ja murskata ne kastikkeen joukkoon. :D
Lisää kaikki takaisin pataan ja anna lillua siellä ennen tarjoilua.

Valmista pyree:

Kuori ja kuutioi perunat. Pese ne myös.
Keitää niitä n. 15-20min kevyesti suolatussa vedessä, kunnes sopivan pehmeitä.

Leikkaa valkosipulit neljään osaan. Laita ne kattilaan ja kaada päälle runsaasti kylmää vettä.
Kiehauta vesi ja siivilöi se pois. Jätä valkosipulit kattilaan.
Toista sama asia vielä kerran. Sitten lisää maitoa päälle niin että juuri ja juuri peittyvät.
Hauduta sipulit miedolla lämmölla pehmeiksi.

Siivilöi perunat ja valkosipulit, mutta säästä sipuleiden keitinmaito.
Yhdistä perunat, maito ja valkosipulit ja murskaa ne muusimaiseksi pyreeksi.
Mausta suolalla.

 





Vóla! :3
Näin helposti syntyy ihana ja maukas päivällinen.



perjantai 10. elokuuta 2012

Delicious CupCakes


Eli tähän laitanki teille tällästen ihanien muffinssien reseptin.
Siitä tuleeki tän blogin eka resepti ;D

Ainekset:                                                                  
                                                                       
100g     voita
1 1/2dl  sokeria                    
3kpl      munia
3dl        vehnäjauhoja
2tl         leivinjauhetta
1tl         vaniliinisokeria
3rkl       omenamehua

Kuorrutus:

300g huoneenlämpöistä voita
400g tomusokeria
3rkl   kaakaojauhetta
1 rs   mansikoita


Ohjeet:

1. Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen.
Pehmennä voi mikrossa, mutta älä sulata. Vatkaa se soketin kanssa vaahdoksi.
Vatkaa munat yksitellen vaahtoon koko ajan sekoittaen.

2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniliinisokeri.
Sekoita puolet jauhoseoksesta voisokerimuna-vaahtoon. Lisää omenamehu.
Lisää sitten loput jauhoseoksesta.
3. Annostele taikina muffinivuokiin, jätä kohoamis varaa 1/3-osa.
Paista uunin keskitasossa 10-15min. riippuen uunin tehosta.

Kuorrutuksen ohjeet:

4. Vatkaa huoneen lämpöinen voi vaaleaksi vaahdoksi.
Siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe voin joukkoon.
Vatkaa n. 5min.

5. Perkaa mansikat, ja aseta aina yksi mansikka yhden muffinin keskelle.
Pursota kreemiä mansikan päälle ja ympärille runsaasti.



3+1 vinkkiä miten onnistut:

2. Vaiheessa kannattaa lisätä mehua, jos taikina tuntuu liian paksulta, tai koostumus on muuten vain todella jämäkkä.

3. Vaiheessa kannattaa olla tarkka, ettei laita liian paljon taikinaa, tai liian vähä.

4. Vaiheessa on todella tärkeää, että kuorrutetta vatkaa juuri sen 5 minuuttia!
Muuten siitä tulee liian löysää, ja se ei saa oikeaa koostumusta.
Tämä voi johtaa sen sulamiseen jääkaapissa.

5. Vaiheessa kannattaa käyttää pursotinpussia, sillä saa parhainta ja kauneinta jälkeä.
Mutta jos et omista sitä, voit taiteilla leivinpaperista oman pursotinpussin.





 

 
 



 




Kannattaa kokeilla!
♥: Marion




Cooking & Baking

Heip!

Tervetuloa lukemaan tätä mun ruoka &  leivonta-blogia :)
Oon siis tavallinen tyttö täältä jostain ja ikää on kertyny 12-vuotta.
Yritän kirjottaa tänne reseptejä niin useesti ku jotain luon keittiössä.
Laitan pian kuitenkin tän blogin ihka ensimmäisen reseptin teille tarkasteltavaks (:


♥: Marion