maanantai 2. lokakuuta 2017

Maanantain pelastus -kakku


 Täydellisen mehevä browniekakku pelastaa kyllä minkä tahansa päivän. Pohjana ihanan mehevä mutakakkupohja, jonka herkullisuuden viimeistelee silkkisen pehmeä suklaakreemi. Idea tähän kakkuun lähti oikeastaan siitä, kun teki mieli herkutella, mutta en tiennyt mitä leipoa. Jotain herkullista piti saada nopeasti, ja tottakai myös suklaista. Lopputulos oli tämä mutakakkumainen brownieleivonnainen, johon laitoin kaikkea mitä kaapista sillä hetkellä löytyi. Pistaasit sopivat tähän myös kuin nenä päähän. Parasta tässäkin kakussa on se, kuinka vaivattomasti se syntyy. Ainekset sekoitetaan nopeasti keskenään, kakku uuniin, pieni odotus ja pian saakin jo herkutella. :)


Browniekakku:
150g voita
2dl erikoishienoa sokeria
1dl tummaa kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
½tl merisuolaa
2 kanamunaa
2dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa tai mikrossa. Sekoita kierrevatkaimella sulatettu voi sokereiden, kaakaojauheen ja suolan kanssa. Lisää kanamunat yksitellen. Lopuksi siivilöi joukkoon vehnäjauhot, ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuuan (18-20cm) pohja leivinpaperilla, voitele & jauhota reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle. Paista uunin alatasolla 175-asteessa n.25-30min. Kakun kuuluu jäädä tahmeaksi ja meheväksi sisältä.

Kreemi:
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g huoneenlämpöistä voita
4.5dl tomusokeria
4rkl tummaa kaakaojauhetta
Rouhittuja pistaasipähkinöitä

Vatkaa voi kuohkeaksi. Siivilöi tomusokeri joukkoon ja vatkaa n.5min, kunnes vaaleaa ja kuohkeaa. Vatkaa kaakaojauhe ja tuorejuusto joukkoon. Levitä jäähtyneen kakun päälle, ja ripottele pinnalle pistaarouhetta.